Login

Infoa kilpailijoille

08/02/19

Amatöörien SM-mitaleista taistelu alkaa viikon päästä Sibbessä. Tässä vaiheessa lienee hyvä hetki antaa viime hetken tietoja ja kertoa mistä oleelliset asiat löytyvät. Olen tässä viimeisten päivien aikana saanut lukuisia soittoja ja sähköposteja koskien ihan perusasioita. Jotta kaikille ei tarvitsisi vastata erikseen samoista asioista, niin kilpailun nettisivuille on päivitetty tietoja jo aiemmin sieltä löytyneiden lisäksi. Eli kun sinulla tulee mieleen jotain kysyttävää, niin todennäköisesti tarvittava tieto löytyy jo kotisivuilta.

Käy tutustumassa kilpailun kotisivuihin osoitteessa https://amateurs.frisbeegolf-sm.fi/ ja lue ne tarkasti läpi. 

---

Muutamiin asioihin nostan erityishuomiota tässä vaiheessa.

1. Tapahtuman aikataulu
Tapahtuman alustava aikataulu löytyy osoitteesta https://amateurs.frisbeegolf-sm.fi/info/ohjelma/. Ohjelmassa on päiväkohtaisesti esillä myös alustavat lähtöjärjestykset ja -ajat luokittain. Ensimmäisen kierroksen ryhmät ja lähtöajat julkaistaan sunnuntaina 4.8. Metrixissä. Ensimmäisen kierroksen ryhmät arvotaan luokkakohtaisesti eikä lähtöaikoihin tai ryhmiin voi esittää toiveita. Toisen ja kolmannen kierroksen ryhmät julkaistaan edeltävänä iltana, kun edellisen kierroksen tulokset on tarkastettu.

Jokaiselle kierrokselle tulee ilmoittautua kilpailutoimistossa viimeistään 15 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa. Muista tarkastaa lähtöaikasi vielä aamulla, sillä mahdollisten keskeytysten myötä niihin voi tulla pieniä muutoksia vielä viime hetkellä.

2. Yleinen info tapahtumasta
Kotisivujen Kilpaijoille-välilehdeltä (https://amateurs.frisbeegolf-sm.fi/kilpailijoille/) löytyy kattava paketti tietoa tapahtumasta, Sibben palveluista ja muista tärkeistä asioista. Siellä on tietoa mm. caddien käyttämisestä, pelaajakokouksesta sekä harjoittelusta ja lämmittelystä. Lue ajatuksella läpi, paljon tärkeää tietoa.

3. Kilpailusäännöt
Kotisivujen Säännöt-välilehdeltä (https://amateurs.frisbeegolf-sm.fi/kilpailijoille/saannot/) löydät tarkempia kilpailua koskevia sääntöjä. Tärkeää tietoa kuinka toimia mm. toiminnasta epäselvissä tilanteissa, keskeyttämisen sattuessa ja tuloskirjanpidon kanssa. Sivulta löydät myös kilpailun viralliset toimitsijat tarvittavine yhteystietoineen.

4. Rata ja harjoittelu
Kilpailun ratakartta löytyy kotisivuilta (https://amateurs.frisbeegolf-sm.fi/info/rata/). Ratakartta väyläkohtaisine kuvauksineen löytyy suoraan tuon linkin takaa. Lisäksi sivulla on latauslinkit sekä ratakartan että väyläopasteiden PDF-tiedostoihin. Huomioi, että väyläopasteiden tiedosto on varsin suuri kooltaan.

Normaalista Sibben radasta poikkeavat muutokset (#1 korin siirto, #2 OB-linjan muutos yms.) tehdään ensi viikon alussa, keskiviikkoiltaan mennessä. Radalla harjoittelu on mahdollista myös ennen sitä, mutta harjoittelussa silloin tulee huomioida maksullisen radan ratamaksun hoitaminen sekä työtään tekevä ratahenkilökunta. Torstaina rata on varattu ainoastaan kilpailijoille harjoittelua varten.

Kilpailukierrosten ollessa käynnissä harjoittelu ja lämmittely radalla on kiellettyä. Kielto on voimassa ensimmäisen ryhmän lähdöstä viimeisen ryhmän tuloskorttien palautukseen asti.

Aiemmin julkaistuun ratakarttaan on korjattu väylän 9 pituus (95m > 110m).

---

Näillä eväillä toivotan kaikki kilpailijat tervetulleiksi Sibbeen taistelemaan SM-titteleistä.

Mikäli sinulla herää kysyttävää, niin tarkasta ensin löytyykö tarvitsemasi tieto kilpailun kotisivuilta. Mikäli ei löydy, niin voit laittaa sähköpostia (mike@nbdg.fi) tai soittaa (040 556 7789) allekirjoittaneelle. Älä laita tapahtumaa koskevia kyselyitä Messengerin, WhatsAppin tai muun vastaavan kautta, kiitos.

Nähdään Sibbessä ensi viikolla!

- Mikko Wikman, kilpailunjohtaja

Share

What would you like to share?