Login

Hyvinkään Heinäpaali 2020

Disc Golf Hyvinkää järjestää perinteisen Hyvinkään Heinäpaalin jo seitsämättä kertaa. Tuttuun tapaan luvassa on kaksipäiväinen PDGA-kilpailu. Jopa 4-kierrosta


Kisassa noudatetaan Suomen Frisbeegolfliiton suosituksia koronavirustilanteen vaikutuksien suhteen: https://frisbeegolfliitto.fi/koronavirusinfo/. Täten pelaajapalavereita ei pidetä, vaan kaikki kisainfo tulee näkyville Metrixiin kisasivulle.

Jokainen kisaajan tulee sitoutua PDGA:n COVID19- vastuuvapautussopimukseen:

Ymmärrän, että osallistuminen tähän tapahtumaan sisältää riskin loukkaantumiselle tai kuolemalle ja vapautan kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani, jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan. Lisäksi ymmärrän ja tiedostan, että tällä hetkellä on liikkeellä maailmanlaajuinen COVID19- pandemia, ja että osallistun tähän tapahtumaan omalla riskilläni, ja että mitkään kilpailuun liittyvät turvallisuustoimet, jotka on suunniteltu estämään COVID19-viruksen leviämistä, eivät takaa, etten saa COVID19-tautia. Edellä mainituista huolimatta, vahvistan vapauttavani kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen mahdolliseen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani liittyen, jotka voin kohdata COVID19-viruksen myötä, ja jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.


Yleistiedot

  • Lauantai - sunnuntai 4.7. - 5.7.2020
  • Nummenmäki & Sahanmäki, Hyvinkää
  • PDGA C-tier
  • TD Jussi Hämäläinen (050 559 5235, kilpailut@discgolfhyvinkaa.net)
  • Apu-TD:t Veli Ahola,

Luokat ja lohkot

  • Kilpailu pelataan kahdessa lohkossa
    Lohko A: Pro-luokat - Ei luokkakohtaisia kiintiöitä
    Lohko B: AM-luokat - Ei luokkakohtaisia kiintiöitä
  • LOHKO A - MPO, FPO, MP40, FP40, MP50, FP50, MP60, FP60, MP65 (84 paikkaa)
  • LOHKO B - MA2, FA2, MA3, FA3, MJ15, FJ15, MA40, FA40, MA50, FA50, (84 paikka )
  • Pros playing am on käytössä
  • Kilpailuun on 168 paikkaa.

Alustava aikataulu

LOHKO A | MPO, FPO, MP40, FP40, MP50, FP50, MP60, FP60, MP65

  • Lauantai 4.7.
    • | 08:45 | Nummenmäki | Ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto
    • | 09:30 | Nummenmäki | Kierros 1, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta
    • | 15:00 | Sahanmäki | Kierros 2, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta
  • Sunnuntai 5.7.
    • | 08:45 | Sahanmäki | Ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto
    • | 09:30 | Sahanmäki | Kierros 3, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta
    • | 15:00 | Nummenmäki | Kierros 4, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta

LOHKO B | MA2, FA2, MA3, FA3, MJ15, FJ15, MA40, FA40, MA50, FA50

  • Lauantai 4.7.
    • | 08:45 | Sahanmäki | Ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto
    • | 09:30 | Sahanmäki | Kierros 1, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta
    • | 15:00 | Nummenmäki | Kierros 2, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta
  • Sunnuntai 5.7.
    • | 08:45 | Nummenmäki | Ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto
    • | 09:30 | Nummenmäki | Kierros 3, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta
    • | 15:00 | Sahanmäki | Kierros 4, yhteislähtö -> Ilman pelaajakokousta

Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulumuutoksiin.


Kilpailun säännöt

  • Noudatetaan voimassa olevia PDGA:n sääntöjä ja kilpailuopasta sekä SFL:n kilpailuohjeita
  • Tupakointikielto on voimassa kilpailutoimiston välittömässä läheisyydessä sekä kierrosten aikana
  • Tasatilanteen sattuessa luokan voittaja selvitetään sudden death -ratkaisupelillä
    • Sahanmäki väylät ->
    • Nummenmäki väylät -> 21, 1, 2, 3

Tuloskirjanpito

  • Kilpailussa käytetään Metrix-tuloskirjanpitoa
  • Jokaisen kilpailijan tulee allekirjoittaa tuloksensa Metrixissä kierroksen päätteeksi ja tulosrivin tarkastamisen jälkeen
  • Mikäli kilpailijalla ei ole mahdollisuutta allekirjoittaa tulostaan itse, tulee hänen pyytää TD:tä kuittaamaan tuloksensa
  • Tuloksen allekirjoittaminen tulkitaan tuloskortin palauttamiseksi. Allekirjoittamaton tulosrivi = palauttamaton tuloskortti

Radat

SAHANMÄKI DGP

  • Niinistönkatu, Hyvinkää
  • 21 väylää
  • Pelattava layout mukailee Startti 2019 -kilpailussa pelattua rataa Pienet muutokset mahdollisia
  • Kilpailukeskus radan keskikentällä

NUMMENMÄKI DGP

  • Ilmailutie, Hyvinkää
  • 21 väylää
  • Normaali layout (Ratakartta)
  • Kilpailukeskus aidatulla alueella, noin 200m radan parkkipaikasta eteenpäin

Rekisteröityminen ja osallistumismaksut

  • Osallistumiseen vaaditaan SFL:n kilpailulisenssi, ulkomaalaisilta pelaajilta voimassa oleva PDGA jäsenyys
  • Rekisteröityminen tapahtuu etukäteen Metrixin kautta
    • Lohko A: Pro-luokat - Ei luokkakohtaisia kiintiöitä
      Lohko B: AM-luokat - Ei luokkakohtaisia kiintiöitä
  • Peruutukset tulee tehdä sähköpostilla osoitteeseen kilpailut@discgolfhyvinkaa.net

OsallIstumismaksu

  • Osallistumismaksu tulee näkyä järjestäjän tilillä viiden vuorokauden kuluessa ilmoittautumisesta. Maksamattomia voidaan poistaa kilpailusta ilman erillistä ilmoitusta
  • Älä maksa osallistumismaksua, mikäli päädyt odotuslistalle. Maksa vasta, mikäli nouset mukaan kilpailuun
  • Pro-luokat 40,00 €
  • AM-luokat 20,00 €
  • Maksutiedot:
    Saaja Disc Golf Hyvinkää
    Tilinumero FI15 1029 3000 3551 63
    Viitenumero:
    • PRO-luokat 20239
    • AM-luokat 20242
    • Muista käyttää viitettä!
  • MobilePay maksu
    • Pro-kisa 66111 -> Viesti kenttään luokka
    • AM-kisa 87785 -> Viesti kenttään luokka
  • Mikäli maksu tulee jonkun muun kuin pelaajan omissa nimissä olevalta tililtä, ilmoitathan sähköpostilla kenen maksu on maksettu. Emme voi kohdistaa maksua muuten oikeaan pelaajaan

Palkinnot

  • Pro-luokissa rahapalkinnot
    (Amatööripelaajalla mahdollisuus vaihtaa lahjakorttiin, SFL:n ohjeistus maksimipalkinnoista huomioiden)
  • Rahapalkintojen payout 70%, palkitaan TOP20%
  • Amatööriluokissa lahjakorttipalkinnot luokkien TOP3

 

Share

What would you like to share?