Talin Tallaajien Tallaaja 2020
Tämäkin kisa tuli vääjäämättömästi kuin syksyn ensimmäiset putoavat lehdet, pyytämättä ja yllättäen, pohtien, mihin kesä meni. On kuitenkin aivan selvää, että seuralla on oltava mestari. Se selviää lauantaina 3.10.
Ilmoittautuneet:
Ilmoittautuneet lisätty metrixin puolelle ja ne, ketkä ei ole seuran jäseniä poistetaan illalla ja luodaan ryhmät.
Korona:
Valitettavasti tilanne kiristyy taas, joka aiheuttaa toimenpiteitä, joihin ei kisaa suunnitellessa täysin osattu varustautua. Kisaan ei saa osallistua, jos on flunssan oireita. Kilpailun aikana sovelletaan SFL:n suosituksia koronatilanteessa, vain maltillisin poikkeuksin. Perehdythän tähän ohjeistukseen ennen kisaa (https://frisbeegolfliitto.fi/koronavirusinfo/). Kisapaikalla tulee pitää riittävät turvavälit, samoin kuin pelatessa. Kisapaikalla on mahdollisuus käsien desinfiointiin. Jos koet, että sinulla on flunssan oireita, postu paikalta ja ilmoita TD:lle keskeytyksestä.
Rata:
TTT rata 2020 The Transformer by Jaani Länsiö. Vähän uutta, vähän vanhaa, katsellaan tulevaa, toivotaan parasta. Ratakartta julkaistaan perjantai-iltana, riittävän myöhään. Löytökiekkoväylä on, tällä kertaa käsidesisillä käsillä.
Kirjanpito:
Lapuilla mennään, jokaisella pelaajalla henkilökohtainen lappu, jossa olevasta tuloksesta on vastuussa. Ottakaa oma kynä mukaan. Kisa on metrixissä, joten sinne tulosten kirjaaminen kierroksen aikana on erittäin suotavaa.
Aikataulu:
Ilmoittautuminen lauantaina kello 9:00 mennessä läsnäolevaksi. Pelaajakokousta ei pidetä aamulla, jotta vältetään turhaa palloilua.
Ruokaa saa kello 12 eteenpäin, vaihtoehtoina kirkas lohikeitto ja vegaaninen parsakeitto.
Kello 13 alkaa toisen kierroksen pelaajakokous, jossa toivotaan kaikkien pelaajien olevan kuuloetäisyydellä. Toista kierrosta lähdetään pelaamaan aikaisintaan 13:30.
Toisen kierroksen päätyttyä superfinaaliin MPO TOP5, jonka jälkeen palkintojenjako.
Sauna:
Valitettavasti korona-tilanne tällä hetkellä on sellainen, että sauna on jouduttu perumaan.
TD:n puhelinnumero tarvittaessa: Juho Hautala 0503480086