Login

                

Joroisten urheilijat avaa frisbeegolfin kilpailukautensa lauantaina 15.5.2021 pelattavalla Suomen Frisbeegolfliiton alaisella C-tier kilpailulla.

Kilpailussa pelataan yhtenä päivänä kahdessa lohkossa kaksi kierrosta yhteislähdöillä Joroisten Kanavan ja Kotkatharjun frisbeegolfradoilla. 

Tervetuloa pelaamaan!

HUOMIO! Koronavirusepidemian vuoksi kilpailussa noudatetaan erityisjärjestelyitä. Tutustu ohjeisiin huolellisesti:

ERITYISJÄRJESTELYT- JA OHJEISTUS

Jokaisen kilpailuun osallistuvan on noudatettava annettuja ohjeita ja määräyksiä. Frisbeegolfliiton koronainfo päivitetään liiton sivuille. Kilpailun järjestämisessä noudatetaan liiton ohjeita ja suosituksia.

PDGA-sanktioituun kilpailuun osallistuvan pitää sitoutua PDGA:n COVID19-vastuuvapautussopimukseen:

Ymmärrän, että osallistuminen tähän tapahtumaan sisältää riskin loukkaantumiselle tai kuolemalle ja vapautan kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani, jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan. Lisäksi ymmärrän ja tiedostan, että tällä hetkellä on liikkeellä maailmanlaajuinen COVID19-pandemia, ja että osallistun tähän tapahtumaan omalla riskilläni, ja että mitkään kilpailuun liittyvät turvallisuustoimet, jotka on suunniteltu estämään COVID19-viruksen leviämistä, eivät takaa, etten saa COVID19-tautia. Edellä mainituista huolimatta, vahvistan vapauttavani kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen mahdolliseen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani liittyen, jotka voin kohdata COVID19-viruksen myötä, ja jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.

Kilpailu on PDGA:n C-tierin kisa ja kilpailussa noudatetaan voimassaolevia PDGA:n sääntöjä.

Kilpailussa pelataan kahdessa lohkossa seuraavasti:

 LOHKO A  LOHKO B
- Kanavan frisbeegolf  - Kotkatharju Valkoinen layout 
- Kotkaharjun Sininen layout - Kanava frisbeegolf

RATAKARTAT FGR
Kanavan frisbeegolf
Kotkatharju sininen ja valkoinen layout

ILMOITTAUTUMINEN

Discgolfmetrixissä lauantaina 13.3.2021 klo 20.00 alkaen. 

Kilpailuun otetaan maksimissaan 144 pelaajaa. Järjestäjä varaa käyttöönsä 4 kpl villejä kortteja. 

Ilmoittautumisvaiheet ja kilpailumaksujen takarajat:

1. vaiheessa ilmoittaudutaan lohkojen ja luokkien alustavien kiintiöiden mukaan. ilmoittautumisvaiheen päätyttyä tarkastetaan luokkakohtaiset kiintiöt, maksamattomat poistetaan ja nostetaan jonottavat ilmoittautumisjärjestyksessä uudelleen jaettujen luokkakiintiöiden mukaan kilapiluun.

2. ilmoittautumisvaihe avataan mikäli kilpailussa on 1 vaiheen jälkeen tilaa.

Vaihe

Alku

Loppu

Maksamattomat poistetaan

Ratingrajat

1

13.3.-21 klo 20.00

23.4-21 klo 20.00

1.5.2021

MPO-luokassa pdga rating >920, muissa luokissa luokan ratingrajan mukaan

2

3.5.-21 klo 20.00

10.5.-21 klo 20.00

Maksun tulee näkyä järjestäjällä 14.5

 

HUOM!! Älä maksa kisamaksua mikäli päädyt kilpailussa jonoon.

Kilpailun toteutuminen riippuu epidemiatilanteesta ja vallitsevista rajoituksista. Suosittelemme, että kilpailumaksu maksetaan vasta ilmoittautumisvaiheen loppupuolella tai kun kilpailun järjestäminen on vahvistettu. Kaikki asiaa koskevat huomiot päivitetään kisan uutisiin ja tiedotetaan tarvittaessa ilmoittautuneille sähköpostilla. 

Järjestäjä pidättää oikeuden pidentää 1. ilmoittautumisvaihetta ja poistaa tarvittaessa 2. vaiheen.

Luokat: 

Pro-luokat:

  • Avoin pro (MPO)

  • Naiset pro (FPO)

  • Avoin-40 Pro (MP40)

  • Avoin-50 Pro (MP50)

  • Avoin-60 Pro (MP60)

 Amatööriluokat:

  • Juniorit-18 (MJ18)

  • Advanced (MA2 ja FA2)

  • Novice (MA4)

Pro-pelaajat voivat osallistua amatööriluokkiin (=pros playing am voimassa).

Lohkot ja 1. ilmoittautumisvaiheen varatut paikat: 

A-LOHKO (enint. 72 paikkaa)

  • Avoin Pro (MPO), 20 paikkaa

  • Amatöörit advanced (MA2), 30 paikkaa

  • Avoin-40 Pro (MP40), 20 paikkaa

B-LOHKO (enint. 72 paikkaa)

  • Naiset Pro (FPO), 8 paikkaa

  • Amatöörit Advanced naiset (FA2), 8 paikkaa

  • Avoin-50 Pro (MP50), 18 paikkaa

  • Avoin-60 Pro (MP60), 8 paikkaa

  • Juniorit-18 (MJ18), 8 paikkaa

  • Amatöörit Novice (MA4), 20 paikkaa


Luokkakohtaiset kiintiöt muokataan lohkon enimmäis pelaajamäärien puitteissa ilmoittautumisen toisen vaiheen alussa 3.5. Villejä kortteja koskevat tiedustelut TD:lle sähköpostilla.

Kilpailumaksu ja payoutit: 

  • Pro-luokissa 20 € (MPO,FPO, MP40, MP50, MP60)

  • Amatööri- ja junioriluokissa 10 € (MJ18, MA2, FA2, MA4)

Osallistumismaksu suoritetaan Joroisten urheilijat - Frisbeegolfjaos, tilille: FI64 4108 0011 0863 30. Viestiin teksti “Kotkatharju open”, oma nimi ja luokka johon ilmoittautunut.

HUOM!! Älä maksa osallistumismaksua, mikäli päädyt ilmoittautumisvaiheessa jonoon. Seuraa kilpailun uutisia varsinkin 1. ilmoittautumisvaiheen lopussa.

Payout Pro-luokissa: Payout 70%, PDGA Top-25 taulukon mukaan. Luokissa MPO, FPO, MP40, MP50, ja MP60 jaetaan rahapalkinnot.

Pelaaja voi vaihtaa rahapalkinnon lahjakorttiin perustellusta syystä, mikäli ei halua menettää amatööristatustaan. Lahjakorttipalkinnon arvo voi kuitenkin olla enintään 4 x osallistumismaksun verran.

Amatööriluokissa palkinnot seuraavat:

  • 1. Sija: Muistopalkinto + max. 40€ lahjakortti (MA2, FA2 ja MJ18)  / max. 20€ lahjakortti (MA4)

  • 2. Sija: Muistopalkinto + max. 40€ lahjakortti (MA2, FA2 ja MJ18)  / max. 20€ lahjakortti (MA4)

  • 3. Sija: Muistopalkinto + max. 40€ lahjakortti (MA2, FA2 ja MJ18)  / max. 20€ lahjakortti (MA4)

Lahjakorttien suuruus riippuu luokan pelaajamäärästä. Amatööriluokkien kilpailumaksuista 70% käytetään muistopalkintoihin ja lahjakortteihin.

Payout noudattaa Suomen Frisbeegolfliiton kaudelle 2021 antamaa ohjeistusta.

Joroisten urheilijat ilmoittaa pelaajien kilpailupalkinnot vuodelta 2021 Tulorekisteriin viiden päivän kuluessa palkinnon maksamisesta, mikäli yksittäinen palkintosumma ylittää 100 €. Palkintojen vastaanottamista varten pelaajan on ilmoitettava henkilötunnuksensa ja yhteystietonsa kilpailun järjestäjälle sähköpostise. Pelaaja voi myös kieltäytyä vastaanottamasta palkintoa, missä tapauksessa palkintoa tarjotaan tuloslistassa seuraavana olevalle. Tietoja ei säilytetä Tulorekisteri-ilmoituksen jälkeen.

Kilpailumaksujen palautuksissa noudatetaan kilpailuoppaan kohtaa 1.03. Mikäli kilpailu peruutetaan järjestäjästä riippumattomasta syystä, kilpailumaksujen palautuksista vähennetään 1 € toimisto- ja käsittelykulut.

Säännöt:

Pelataan kaksi kilpailukierrosta yhteislähdöin. Järjestäjä pidättää oikeuden muuttaa kilpailun aikataulua ja järjestelyjä, mikäli osallistujamäärä on niin vähäinen, että kilpailu pystytään järjestämään 1 lohkossa tai vallitseva epidemiatilanne niin vaatii.

  • Pros playing am on käytössä
  • Rekisteröityminen kilpailuun tapahtuu Metrixin kautta etukäteen
  • Kilpailussa noudatetaan voimassa olevia PDGA:n sääntöjä ja kilpailuopasta sekä SFL:n kilpailuohjeita
  • Osallistumiseen vaaditaan;
    - Suomalaisilta pelaajilta SFL:n kilpailulisenssi (2021)
    - Ulkomaalaisilta pelaajilta voimassa oleva PDGA-jäsenyys
  • Tasatilanteessa luokan voittaja selvitetään jatkopelissä sudden death -ratkaisupelillä, luokan 2 kilpailukierroksen 1 väylältä alkaen. Jatkopeliä pelataan väylä kerrallaan niin kauan kunnes ratkaisu syntyy.
  • Tupakkatuotteiden käyttö on kiellettyä pelaajakokousten aikana ja kierrosten aikana kahden minuutin ilmoituksesta tuloskorttien palauttamiseen. Yleisesti kilpailualueella ja sen läheisyydessä tupakointi suositellaan tapahtuvaksi vain ilmoitetuilla tupakointipaikoilla.

Tuloskirjanpito

  • Kilpailussa käytetään kaksinkertaista kirjanpitoa (Metrix + paperinen tuloskortti). Ryhmän ensimmäisenä mainittu noutaa paperisen tuloskortin ilmoittautumispisteeltä ennen kierroksen alkua ja vastaa paperisesta tuloskirjanpidosta. Suositellaan, että eri henkilö pitää Metrix kirjanpitoa.
  • Jokaisen kilpailijan on allekirjoitettava tuloksensa Metrixissä kierroksen päätteeksi. Suositellaan, että Metrix ja paperinen tuloskortti tarkastetaan ryhmän kesken heti lopetusväylän jälkeen. Ongelmatilanteissa pelaaja voi pyytää TD:tä kuittaamaan tulosrivinsä (koko ryhmän tulee tarvittaessa tulla selvittämään asia TD:lle kisatoimistolle).
  • Allekirjoittamaton tulosrivi Metrixissä tulkitaan palauttamattomaksi tuloskortiksi
  • Ryhmän on yhdessä tarkastettava paperinen tuloskortti ja sen tulee täsmätä Metrixin kanssa.
  • Paperisen tuloskirjanpidon ylläpitäjä palauttaa tarkastetun tuloskortin kisatoimistolle

 

Aikataulu: 

LAUANTAI 15.5.2021

LOHKO A

1 kierros: Kanavan frisbeegolf

  • Ilmoittautumisen vahvistaminen Kanavan kisakeskuksella klo 8.00 - 8.30

  • siirtyminen aloitusväylille

  • klo 9.00, 18 väylää yhteislähdöllä

  • tuloskortin tarkastus, palautus ja tulosten allekirjoitus Metrixiin

TAUKO 12.00-13.45

2 kierros: Kotkatharju, sininen layout

  • klo 13.45 siirtyminen aloitusväylille (Kierrokselle ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Pelaaja ilmoittaa TD:lle tauon aikana, mikäli jää kierrokselta pois).

  • klo 14.00, 18 väylää yhteislähdöllä 

  • tuloskortin tarkastus, palautus ja tulosten allekirjoitus Metrixiin.

PALKINTOJEN JAKO n. klo 17.30
________________________________________________________________________

LOHKO B

1 kierros: Kotkatharju, valkoinen layout 

  • Ilmoittautumisen vahvistaminen Kotkatharjun lämmittelyalueella klo 8.00 - 8.30

  • siirtyminen aloitusväylille

  • klo 9.00, 18 väylää yhteislähdöllä

  • tuloskortin palautus ja tulosten allekirjoitus Metrixiin

TAUKO 12.00-13.45

2 kierros: Kanava frisbeegolf

  • klo 13.45 siirtyminen aloitusväylille (Kierrokselle ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Pelaaja ilmoittaa TD:lle tauon aikana, mikäli jää kierrokselta pois).

  • klo 14.00, 18 väylää yhteislähdöllä 

  • tuloskortin palautus ja tulosten allekirjoitus Metrixiin.

PALKINTOJEN JAKO n. klo 17.30

MAHDOLLISET JATKOPELIT 2 KIERROKSEN YKKÖS VÄYLÄLTÄ ALKAEN, NIIN PITKÄÄN KUNNES RATKAISU SYNTYY.

Kilpailun TD: Mikko Luostarinen, p. 050 355 9654 (jou.friba@gmail.com)

Vara TD: Tapio Virnes,  p. 050 530 3583

 

Kilpailun järjestää Joroisten Urheilijat ry

Tervetuloa!

Sponsors

Share

What would you like to share?