Login

Tervetuloa Disc Golf Vikingsien viikkokisoihin Helsingin Kivikkoon!

Maanantaina klo 18:00 pelataan viikkokisat Kivikossa.

Elämme edelleen pandemia aikaa, joten noudatetaan ohjeistuksia:

  1. Mikäli sinulla on mitään flunssan oireita, älä liiku frisbeegolfradalla äläkä osallistu kisoihin.
  2. Mikäli kuulut riskiryhmään, noudata viranomaisten ohjeistuksia.
  3. Mikäli sinut on asetettu karanteeniin tai muuhun eritykseen, noudata saamiasi ohjeita.
  4. Huolehdi käsien pesemisestä ennen ja jälkeen pelaamisen.
  5. Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta hihaan, älä käsiisi.
  6. Huomioi ryhmäsi henkilömäärä! Pelaamme enintään neljän hengen ryhmässä, jolla taataan pienempi altistuminen ja kentän rullaaminen. On tärkeää, ettei joukkoja keräänny yhteen myöskään väylien jonotustilanteissa.
  7. Pidä vähintään 1-2 metrin etäisyys pelikavereihisi ja muihin radalla liikkuviin nähden.
  8. Vältä kaikkia läheisiä kontakteja kuten kättelyjä ja ylävitosia.
  9. Käytä vain omia pelivälineitäsi. Puttaa vain tyhjään koriin.
  10. Vältä kaikkea tarpeetonta oleilua ja ”hengailua” radalla, ja poistu alueelta heti pelailun jälkeen.

Lisätietoja: https://frisbeegolfliitto.fi/koronavirusinfo/

VASTUUVAPAUTUS

Ymmärrän, että osallistuminen tähän tapahtumaan sisältää riskin loukkaantumiselle tai kuolemalle ja vapautan kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani, jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.

Lisäksi ymmärrän ja tiedostan, että tällä hetkellä on liikkeellä maailmanlaajuinen COVID19-pandemia, ja että osallistun tähän tapahtumaan omalla riskilläni, ja että mitkään kilpailuun liittyvät turvallisuustoimet, jotka on suunniteltu estämään COVID19-viruksen leviämistä, eivät takaa, etten saa COVID19-tautia.

Edellä mainituista huolimatta, vahvistan vapauttavani kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen mahdolliseen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani liittyen, jotka voin kohdata COVID19-viruksen myötä, ja jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.

ILMOITTAUTUMINEN

Käytämme tulosten kirjaamiseen Disc Golf Metrixiä (http://www.discgolfmetrix.com/). Pidäthän huolen, että olet jo valmiiksi rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Palvelu on ilmainen.

Ilmoittautuminen viikkokisaan aukeaa Disc Golf Metrixissä kilpailua edeltävänä sunnuntaina klo 12:00 Disc Golf Vikings seuran jäsenille. Muille rekisteröityminen avautuu kello 13:00. Rekisteröityminen suljetaan maanantaina klo 12:00.

Pyrimme välttämään suurempien kokoontumisten tuomaa tartunnan mahdollisuutta jättämällä kaiken kokoontumista vaativan pois kisatoiminnassamme. Näin ollen kontilla ei enää ilmoittauduta, eikä oteta kisailmoittautumisia vastaan. Sen sijaan ilmoittaudutaan Metrixissä ja kilpailumaksu maksetaan käyttäen MobilePay-sovellusta.

MAKSU

Kun olet päässyt kisaanmaksa kisa TUNNIN (1h) kuluessa. Kilpailut ovat täynnä, joten ei varata turhaan paikkaa. TD:llä on oikeus poistaa maksamattomat tunnin kuluttua ilmoittautumisesta ja vapauttaa paikka. Eli jonosta voi päästä kilpailuun, kunnes kaikki ovat maksaneet. ÄLÄ MAKSA JOS OLET VIELÄ JONOSSA!

Kiviko nädalamängu võistlustel saab maksta ainult mobilepay:ga!

Kilpailun MobilePay-maksuohjeet

Maksaessasi MobilePay-palvelulla, vastaanottajan koodi on "22009". Lisää maksuusi viesti, josta selviää seuraavat asiat: Mikäli jostain syystä MobilePay-maksustasi ei tule ilmi nimesi (osallistuva kilpailija), Ilmoita nimesi viestissä. Tai jos maksat jonkun muun kuin itsesi, lisää maksetun kilpailijan nimi. Viestistä tulee myös selvitä: Viikkokisojen päivämäärä mistä maksat (Disc Golf Vikings-jäsen = "DGV" tai ei vielä jäsen = "EJ").

Kilpailuun osallistuminen maksaa Disc Golf Vikings -jäseniltä 3€ ja muilta 4€ sisältäen holaripotin (maksimissaan 99 euroa per viikko). Viikkokisat maksetaan etukäteen MobilePay-sovellusta käyttäen. Emme hyväksy muita maksutapoja kuin MobilePay. Huomioithan, että MobilePay-sovellus vaatii rekisteröinnin sovelluksen käyttöönoton yhteydessä.

HUOM! Emme palauta maksettua osallistumismaksua! Jos jostain syystä et pääsekään kisaamaan, ole ystävällinen ja peruuta ilmoittautumisesi mielellään suoraan Disc Golf Metrixissä. Näin vapautat varaamasi paikan muille mahdollisille kisaajille. Viikkokisat ovat olleet aika ajoin täynnä, joten jokainen varattu paikka on muilta pois.

SUORAAN LÄHTÖVÄYLÄLLE

Säilytäthän kisan aikana riittävän turvaetäisyyden kanssakisailijoihisi. 

Mene kisan alkaessa aloitusväylälle, jonka TD ilmoittaa Metrixissä ennen kisan alkua. Kuten aina, tule paikalle ajoissa. Emme odota, vaan kilpailu alkaa otsikon ilmoittamalla kellonlyömällä. Myöhästymisistä seuraa PDGA-sääntöjen mukainen rangaistus/väylä (par+4). Jos myöhästyt kolmelta väylältä, sinut poistetaan kisasta.

SARJAT JA PALKINNOT

Sarjat kisassa menevät Metrix raitingin mukaan 1-800, 801-880, 881-920 ja Avoin 0-1200. Kilpailussa jaetaan lahjakortteja pelaajamäärän mukaan 1 kpl per 7 osallistujaa. Lahjakortin arvo on 15€. Jokaisen sarjan voittajatuloksen pelanneet palkitaan lahjakortilla ja loput lahjakortit jaetaan tasoitusten mukaan.

Jos olet saanut viestin löytyneestä kiekosta, voit tulla kyselemään sitä ennen viikkokisan alkua Kivikon kontin päätyovelta. Paikalla pyritään olemaan viimeistään tuntia ennen kilpailun alkua.
Myymme myös seuralle lahjoitettuja kiekkoja edulliseen hintaan. Maksut vain MobilePaylla.

Löytäkiekko MobilePaylla www.discgolfvikings.fi/foorumi/yleista-k...ovellusta-kaeyttaeen

YHTEYS TD:n

Jos epäselvyyksiä viikkokisaan ilmoittautumisessa tai kyseistä kilpailua koskevissa asioissa, niin olethan yhteydessä kilpailun ylläpitäjiin Metrixin Kautta: Lähetä viesti kilpailun ylläpitäjille

Muissa asioissa yhteyttä voi ottaa hallitus@discgolfvikings.fi

Disc Golf Vikingsien viikkokisat Kivikossa 2022

  1. Säännöt

    1. PDGA-säännöt

    2. Tupakointituotteiden käyttö on rajoitettu kilpailun alkamisesta viimeisen väylän tulosten kirjaamiseen asti. Tupakointi on kuitenkin sallittu väylien 6-7 ja 15-16 välisillä siirtymillä.

  2. Tulokset

    1. Tulokset kirjataan Disc Golf Metrixiin. Jokaisessa ryhmässä tulisi olla vähintään yksi, joka pystyy kirjaamaan tulokset. MUISTA kirjata tulokset loppuun asti, eli pitäkää huoli, että kierros tulee lopetetuksi viimeisen väylän jälkeen! (KÄYTÄTHÄN SAMAA Metrix-TUNNUSTA JOKA KERTA!). DNF tapauksessa merkitään loput väylät = 0

  3. Rata

    1. Pelataan yksi kierros Kivikon normaalilla layoutilla.

    2. Paikallissäännöt:

      1. Väylä 1: Avauksen mennessä OB:lle mennään suoraan dropparille. Väyläopasteesta poiketen myös veden oikea puoli on OB:ta.

      2. Väylä 6: Mandon virheellinen pelaaminen johtaa dropparille. Mandolinja 45 asteen kulmassa tiiltä katsottuna oikealle ja taakse (noin 5.väylän korin suuntaan).

      3. Väylä 12: Avauksen mennessä OB:lle mennään suoraan dropparille.

      4. Väylä 13: Avauksen mennessä OB:lle mennään suoraan dropparille.

      5. Kaikki tiet ovat OB-aluetta poislukien snoukkaparkki, jossa aidat ovat OB-alueen raja! Snoukkaparkin aitojen sisäpuoli on kokonaisuudessaan IB parkin väylillä. Jos alueella on esimerkiksi OB-tikkuja, niin ne eivät ole viikkokilpailuissa voimassa.

  4. Palkinnot

    1. Palkitaan jokaisen sarjan voittajatulos ja parhaat tasoitetut tulokset. Metrix laskee tasoituksen automaattisesti Metrix ratingin mukaan. Palkitaan 1 palkinto 7 pelaaja kohti, eli voittajatulos/sarja ja loput tasoituksella.

      1. Palkinnon voi voittaja valita seuraavista vaihtoehdoista NBDG tai Powergrip.

      2. Jokainen palkinnon saaja voi voittaa vain 1 palkinnon.

      3. Voittajat, muistakaa täyttää tietonne palkintolomakkeeseen palkinnon saamiseksi, aikaa on 30 vrk!!! Lomakkeiden sijainti ilmoitetaan linkillä Facebookissa ja Disc Golf Vikings ry:n foorumilla kisan voittajainfossa. Palkinto tulee aikanaan sähköpostiin - tarkistakaa roskapostikansiot! 

    2. Holaripotti jaetaan erikseen. Jos useampi holari kisassa, niin potti jaetaan.

      1. Myös holaripotin voittajan tulee ilmoittaa tietonsa holarilomakkeella, jotta palkinto voidaan maksaa. Tieto lomakkeen sijainnista, kuten yllä.

      2. Holaripotti on maksimissaan 99€/kilpailu.

Mukavaa kilpailua!

Share

What would you like to share?