Login

Sammon ryöstö 2023

Lohjan Liitokiekkoilijat ry. järjestää kolmatta kertaa Sammon ryöstö, Sammatti- kilpailun.
Kisapäivä on 13.5.2023

  • PDGA-sanktioituun kilpailuun osallistuvan pitää sitoutua PDGA:n COVID19- vastuuvapautussopimukseen:

Ymmärrän, että osallistuminen tähän tapahtumaan sisältää riskin loukkaantumiselle tai kuolemalle ja vapautan kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani, jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan. Lisäksi ymmärrän ja tiedostan, että tällä hetkellä on liikkeellä maailmanlaajuinen COVID19- pandemia, ja että osallistun tähän tapahtumaan omalla riskilläni, ja että mitkään kilpailuun liittyvät turvallisuustoimet, jotka on suunniteltu estämään COVID19-viruksen leviämistä, eivät takaa, etten saa COVID19-tautia. Edellä mainituista huolimatta, vahvistan vapauttavani kilpailun järjestäjän, kilpailunjohtajan ja PDGA:n vastuusta liittyen mahdolliseen loukkaantumiseeni, menetykseeni, omaisuusvahinkoihini tai kuolemaani liittyen, jotka voin kohdata COVID19-viruksen myötä, ja jotka liittyvät osallistumiseeni tähän tapahtumaan.

Yleistiedot

  • PDGA C-tier
  • Lauantai 13.5.2023
  • Sammatin frisbeegolfrata
  • Kilpailu on yksipäiväinen
  • Kilpailumaksu amatööriluokissa 20€, PRO luokissa 30€
  • Rekisteröityminen kilpailuun alkaa sunnuntaina 13.3.2023 klo 18:00 ja päättyy 30.04.2023.klo 18.00.
  • Luokat MPO, FPO, MPO40, MA1, MA3, FA2
  • Miesten kaikissa luokissa luokan toteutumiseen vaaditaan 6 osallistujaa, naisissa 4 osallistujaa
  • Luokkakohtaiset kiintiöt avataan 1.4.2023.
  • Pros playing AM - käytössä
  • Kilpailun TD Markus Korpi
  • markorp@yahoo.com
  • 0449834974
  • Apu-TD Mikko Kaartinen

 

Kilpailun säännöt

  • Kilpailussa noudatetaan PDGA:n sääntöjä ja viimeisintä kilpailuopasta sekä SFL:n kilpailuohjeita
  • Kilpailuun osallistumiseen vaaditaan voimassaoleva SFL:n kilpailulisenssi, ulkomaalaisilta pelaajilta voimassa oleva PDGA-jäsenyys.
  • Tupakointi, sähkötupakointi ja muiden tupakkatuotteiden käyttö on kiellettyä pelaajakokousten aikana ja kierrosten aikana kahden minuutin ilmoituksesta tuloskorttien palauttamiseen
  • Tasatilanteen sattuessa luokan voittaja selvitetään sudden death -ratkaisupelillä väylältä 1 alkaen, kunnes voittaja on selvillä.
  • Järjestäjä varaa käyttöönsä 5 (viisi) villi kortti -paikkaa ja jakaa ne haluamallaan tavalla
  • Kilpailussa käytetään kaksinkertaista kirjanpitoa. Ryhmien ensimmäiset noutavat paperiset tuloskortit ja ryhmä päättää discgolfmetrixin kirjaajan. Paperinen tuloskortti tulee olla yhtenäinen dgmetrixin kirjauksen kanssa.

 

Alustava aikataulu

  • 08.30-09.00 Ilmoittautuminen
  • 09.00 pelaajakokous (mikäli koronatilanne sallii)
  • 09.30 1. kierros
  • Tauko
  • 14.30 2. kierros
  •  Heti 2. kierroksen jälkeen tarkastetaan tulokset ja pelataan mahdolliset ratkaisupelit voittajista. Mikäli pelaaja tasatilanteessa on poistunut paikalta ennen ratkaisupelejä, voittaa paikalle jäänyt pelaaja.
  • Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulumuutoksiin

Palkinnot

  • Pro-luokkien payout 75%; rahapalkinnot
  • Amatööriluokat; Top 3 palkitaan lahjakortein ja muistopalkinnoin.

Maksuohjeet

  • Suorita kisamaksu, jos et ole jonotuslistalla.
  • Osallistumismaksu amatööriluokissa 20€, PRO luokissa 30€
  • Maksuohjeet:
    • Tilille FI85 5236 0420 1566 01
      • Maksun saaja: Lohjan Liitokiekkoilijat ry
      • Viestikenttään tiedot: Pelaajan nimi ja teksti "Sampo"
    • MobilePay numero 16540 - Huom! Viestikenttään tiedot: Pelaajan nimi ja teksti "Sampo"
  • Maksu tulee näkyä seuralla sunnuntaina 30.4. mennessä.
  • Maksamattomat pelaajat pudotetaan listalta tiistaina 2.5.

Osallistumisen peruuttaminen ja osallistumismaksun palauttaminen

  • Osallistumisen voi peruuttaa kilpailujärjestelmässä tai ilmoittautumisajan päätyttyä ottamalla yhteyttä kilpailunjohtajaan puhelimitse tai sähköpostilla. Ilmoittautumisajan päätyttyä osallistumisen peruutus tulee ehdottomasti ilmoittaa kilpailunjohtajalle kilpailun tiedoissa oleviin yhteystietoihin.
  • Jos pelaaja ei virallisesti peruuta ilmoittautumistaan ennen ilmoittautumisen päättymistä tai jonopaikoilta täyttämistä tai ei saavu turnaukseen, hän menettää koko osallistumismaksun.

 

Lisätiedot

  • Kisakeskuksena toimii Sammatin frisbeegolfradan nuotiopaikka parkkipaikan yhteydessä.
  • Lähin WC löytyy parkkipaikalta (ulko WC)
  • Pysäköinti ensisijaisesti radan parkkipaikalle

 

Lohjan Liitokiekkoilijat ry pidättää oikeuden muutoksiin.

 

Share

What would you like to share?