Login
  • Comment: Deep in the Forestin järjestämä, kaikille avoin kesäsarja. Kisoissa käytössä yksi sarja tasoituksella.

Deep in the Forest ry:n kesarjan viikkokisat 

Deep In The Forest Ryn Viikkokisat (Kesäsarja 2023) on viikkokisojen sarja, jota pelataan ajalla 31.5.2023 - 16.8.2023. joka keskiviikko klo. 18. Ratana toimii vuoroviikoin Huuhanmetsän frisbeegolfradan 24-väyläinen layout ja Puijo Discgolf.

Osallistumiseen ei vaadita erillistä lisenssiä eikä osallistumismaksua ole. Kaikki voivat tulla rohkeasti mukaan iästä, sukupuolesta tai taitotasosta riippumatta! Kisat ovat pääasiassa hyvänmielen kisoja ja hyvä paikka tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uusia taitoja.


Huuhan kilpailut

Hiekkatien väylän puoleinen reuna on OB-raja kaikilla väylillä

Huuhalla pelataan alkuun 24-väyläistä layouttia, mutta heinän kasvaessa saatetaan siirtyä 21-väyläiseen layouttiin, ennen kuin tähtitornin väylät saadaan raivattua korkeasta heinästä.


Puijon Kilpailut

Puijolla pelataan normaalia layouttia, mutta väylälle 12 on tehty dropzone, josta peliä jatketaan kiekon hävitessä.

Puijon väylälle 9 on tullut kesän alussa DropZone. Mikäli väylällä oleva mando suoritetaan väärin, seuraava heitto lähtee DropZonelta.


Check-In

Kilpailuissa on käytössä paikallaolon varmistaminen, jonka voi hoitaa joko Check-Inin kautta (ensisijainen) ja Td:n kautta.

Pelaajat, jotka eivät ole varmistaneet paikallaoloaan suljetaan pois kilpailusta. Jos et tulekaan kilpailuun, peruuta osallistumisesi Metrixissa 15.00 mennessä tai sen jälkeen ennnen klo.17 Td:lle. Ilmoittamattomat peruutukset johtavat varoituksen kautta td:n määrittämän mittaiseen kilpailukieltoon. 


Kilpailujen aikataulu

15.00 Ilmottautuminen päättyy

17:40 mennessä Self Check-In tai paikalla olon varmistaminen TD:lle (Huuhalla rataopasteen läheisyydessä ja Puijolla punaisella kopilla.

17:45 Ryhmien julkaisu ja pelaajakokous

18:00 Aloittaminen omalta aloitysväylältä.


Seuran bagtagit

Kaikki Deep in the Forest ry:n bagtagit ovat pelissä viikkokisojen ajan. Kierroksen jälkeen bagtageja vaihdetaan raakatuloksen mukaisesti. Jos kahdella tai useammalla pelaajalla on tasapeli raakatuloksessa, saa aluperin isoimman numeron omistanut pelaaja tasan pelanneiden pejaajien pienimmän numeron itselleen.

Jos pelaaja kieltäytyy luovuttamasta bagtagiaan sen voittaneelle pelaajalle, tulee pelaaja menettämään taginsa kokonaan. Tagit ovat leikkiimielinen tapa kilpailla seuran sisäisesti ja jos niitä ei reilusti vaihdeta, menettävät ne merkityksensä.


Tasoituskilpailu

Sarjan jokaisessa osakilpailussa on käytössä tasoituksellinen sarja. Metrix laskee tasoituksen ratingin ja tuloksen perusteella.

Holaripotti

Sarjan jokaisessa osakilpailussa on käytössä holaripotti. Holaripottiin osallistutaan Mobilepayn kautta. Osallistumismaksu on 1,1€, joista 1€ menee holaripottiin ja 10 senttiä Mobilepayn siirtokuluihin.

  • MobilePay: DIF Holaripotti 80494

Palkinnot

Yksittäisistä viikkokilpailuista ei jaeta palkintoja, vaan sarjapisteitä. Sarjan lopuksi eniten sarjapisteitä saaneet palkitaan lahjakorttipalkinnoin. 

Päihteiden käyttö

Tupakointi ja alkoholin käyttö kisan aikana: Alkoholin tai muiden huumausaineiden käyttö kisan aikana on kielletty. Selkeästi päihtyneenä kisaaminen on kielletty.  Kisassa sovelletaan Suomen frisbeegolfliiton ohjetta tupakointiin (kts https://frisbeegolfliitto.fi/sfln-kilpailusaannot-ja-kurinpito/) siten, että tupakointikielto astuu voimaan 2 min ennen kilpailun aloitusaikaa ja on voimassa aina tuloskortin palautukseen saakka. Kiellon rikkomisesta jaetaan ensimmäisten varoitusten jälkeen pelikieltoa meneillään olevan sarjan ajaksi.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu Metrix-järjestelmässä. Rekisteröityminen aukeaa kisaa edeltävänä torstaina klo 9:00 ja se on auki kisapäivän klo. 15.00 saakka. Rekisteröityminen voidaan peruuttaa ilmoittautumisajan puitteissa.

Jos ilmottautumisajan jälkeen huomaat, ettet pääsekään kisoihinilmoita asiasta td:lleettei kisoissa tulisi liian pieniä ryhmiä. Ilmoittamatta jättämisestä tulee varoitus ja useammasta pelikieltoa.

Kilpailun aloittaminen ja lähtöväylät

Ei paikallaolon varmistusta tai pelaajakokousta, kokoontuminen suoraan lähtöväylälle. 

Ryhmän numerot löytyvät kunkin osakilpailun kisasivun ylälaidassa olevasta "Näytä ryhmä: klikkaa tästä" linkin takaa.

Lähtöväylä on sama kuin ryhmän numero. 

Ryhmätoiveet

Emme toteuta ryhmätoiveita ellei;

  • vanhempi ja alle 14v tai nuorempi juniori halua samaan ryhmään
  • samaan ryhmään halua kaksi alle 14v kaveria, ja joista molemmat tai toinen on ensimmäsiä kertoja viikkokisoissa.

SARJAN PISTEYTYS

Syyssarjan pisteet ja sijoitus määräytyvät osakilpailuiden luokkakohtaisten sijoitusten mukaan saatavien pisteiden perusteella. Yhteispisteisiin lasketaan kultakin pelaajalta maksimissaan yhdeksän (9) osakilpailun pisteet. Jos pelaaja on osallistunut useampaan kuin yhdeksään osakilpailuun, lasketaan hänen yhteispisteensä niistä osakilpailusta, joissa hän on saanut eniten pisteitä. Sarjan voittaa se, jonka yhteispistemäärä on sarjan päätyttyä suurin.

Sijoituksesta saatavat pisteet:

  1. 26 pistettä
  2. 20 pistettä
  3. 18 pistettä
  4. 17 pistettä
  5. 16 pistettä
  6. 15 pistettä
  7. 14 pistettä
  8. 13 pistettä
  9. 12 pistettä
  10. 11 pistettä
  11. 10 pistettä
  12. 9 pistettä
  13. 8 pistettä
  14. 7 pistettä
  15. 6 pistettä
  16. 5 pistettä
  17. 4 pistettä
  18. 3 pistettä
  19. 2 pistettä
  20. 1 piste

Jos kaksi tai useampia pelaajia päätyy kilpailussa tasatulokseen, saa kukin näistä pelaajista sen sijoituksen mukaiset pisteet. Sarjassa on 12 kilpailua, joista 9 parasta sijoitusta lasketaan sarjan yhteistulokseen.

Jos kaksi tai useampia pelaajia päätyy sarjan lopuksi tasapisteisiin sijoille 1-3, verrataan pelaajien sijoituksia niissä osakilpailuissa, joista heille lasketaan pisteet yhteispisteisiin. Paremman loppusijoituksen saavuttaa pelaaja, jolla on enemmän osakilpailuvoittoja. Jos ollaan edelleen tasatilanteessa, verrattaan kakkossijoja, sitten kolmossijoja jne. Mikäli pelaajat ovat saavuttaneet täsmälleen samat sijoitukset, sijoitus jaetaan.

Share

What would you like to share?