Login
  • PDGA: Ratings
  • Comment: Amatöörien SM-karsintakiertueen osakilpailu Ahvenlammella, Saarijärvellä.

Kiitos kaikille osallistujille

06/11/25

Kiitos kaikille Saarijärven Amatöörien SM-karsintoihin osallistuneille!

Tähän kiitosviestiin on koottu TD:n terveiset, tärkeimmät linkit palkittujen kuviin ja palautekyselyyn sekä sekä nostoja NBDG:n tulevista tapahtumista.


TD:n terveiset

Olihan taas mahtava viikonloppu mastereiden kanssa. Sää oli hieman sateinen (varsinkin ensimmäisenä päivänä), kuten aina, kun olemme olleet järjestämässä tapahtumaa Saarijärvellä. Ehkä kannattaisi harkita muita kilpailunjohtajia, jotta pelaajat saisivat pelata kerrankin koko kisan auringonpaisteessa ilman sadetta :)

Henki koko tapahtumassa oli taas äärettömän hyvä ja huumori roisia ja oivaltavaa.

Iän tuomista vammoista ja kivuista huolimatta kaikki onnistuivat pelaamaan kisan loppuun. Olkaa siitä ylpeitä. Lopulta myös kisan aikana eri paikkoihin unohtuneet tavarat löysivät lopulta omistajansa ;) Sellaista se mastereiden kisailu on!

Onnittelut kaikille SM-kisapaikan lunastaneille sekä oheiskilpailuissa ja arvonnoissa voittaneille.

Nähdään radoilla!

Kiitos ja anteeksi!

-Jarkko Miettinen & Eija Nivukoski


Paikat Amatöörien SM-kisoihin

Seuraavat pelaajat saavuttivat paikat Amatöörien SM-kisoihin Saarijärven osakilpailusta:

MA40
1. Touko Hänninen, Saarijärven Frisbaajat
2. Ville Hakala, Harjavallan DiscGolf
3. Juha Kinnunen, Kyyjärven KyKy
T4. Janne Sinisalmi, Lakeus Disc Golf
T4. Olli Manninen, Kivijärven Kivekkäät
T4. Marko Helosaari, Hyzer Hollola Disc Club

FA40
1. Heidi Könssi, Saarijärven Frisbaajat
2. Maija Koskinen, Disc Golf Hyvinkää *
T3. Mari Kaipio, Puska Puttaajat
T3. Heidi Leppänen, Karkkilan Frisbeegolfkerho **

MA50
1. Kimmo Rouhiainen, Porvoon Frisbeegolfseura
2. Mika Kolu, Frisbeegolfseura 7k
T3. Kari Ronni, KKp Bats
T3. Juhani Rautiainen, Joen Liitokiekko
T5. Joni Penttilä, Rauman Frisbee
T5. Janne Auvinen, Oulun Frisbeeseura

FA50
1. Paula Hiironen, Saarijärven Frisbaajat
2. Marianna Ojajärvi, Jyväskylän Liitokiekkoilijat
3. Nina Kuoksa, Oulun Frisbeeseura
4. Tarja Korhonen, Vuorelan Veikot

* Henkilökohtainen paikka hallitsevana Suomen mestarina.
** Paikka saavutettu aiemmasta karsintakilpailusta.


Kuvat

Tapahtumassa otettuja kuvia saa käyttää vapaasti lähdemaininnan "NBDG / @naturalborndiscgolfer" kanssa.

Tapahtuman oman kuvakansion löydät täältä (7.-8.6. Saarijärvi).

Voit myös jakaa oman kisahetkesi Instagramissa aihetunnisteella #nbdgevents ja tägätä julkaisuusi tilimme @naturalborndiscgolfer. Jaamme mielellämme osallistujien postauksia kanavissamme!


Oheiskilpailut

Poppamies Hot Round

M-luokissa kilpailun kuumimman kierroksen pelasi Touko Hänninen (PDGA-rating 1008) ja F-luokissa Heidi Könssi (PDGA-rating 885).

Molemmat kuumimmat kierrokset palkittiin Poppamiehen Majosilla, onnittelut!

GameProofer - Meet Your Skills

Eniten oman lähtötasonsa yli kilpailussa pelasi Marianna Orajärvi, joka heitti keskiarvollisesti 75 pistettä paremmin omaan PDGA-ratingiinsa verrattuna, onnittelut!

Kaikkien kesäkuun aikana Meet Your Skills -oheiskisan voittaineiden kesken arvotaan yksi GameProoferin älysiru (ovh. 219,00 €). Arvonta suoritetaan heinäkuun alussa.

Melko hyvä heitto

Powergripin CTP-kilpailussa tarkimman avausheiton heitti Tommi Lautanala (etäisyys korin jalkaan 139 senttiä). 

Melko hyvä heitto palkittiin Powergripin 10 € lahjakortilla, onnittelut!


SFL:n palautekysely osakilpailusta

Tässä kyselyssä kerätään palautetta pelaajien kokemuksista Amatöörien SM-karsinnat Presented by Powergrip -kilpailuista. Aiheita ovat esimerkiksi tiedotus, palvelut, kisamuoto ja käytännön järjestelyt.

Vastauksien perusteella kehitetään SFL:n kiertueiden toimintakäsikirjaa ja sitä kautta parannetaan pelaajien kilpailukokemusta. Vastaamalla kyselyyn pääset siis vaikuttamaan suoraan tulevien vuosien kilpailuihin.

Ensimmäinen kysymys kilpailuluokasta on pakollinen, kaikki muut vapaaehtoisia, eli voit vastata niistä haluamiisi.

Kyselyyn vastaaminen kestää 5-10 minuuttia.

Linkki kyselylomakkeeseen: Amatöörien SM-karsinnat Presented by Powergrip 2025, palautekysely

Kiitos avustasi ja ajastasi.


NBDG:n palautekysely

Arvostamme rehellistä suhdetta asiakkaisiimme ja pyrimme jatkuvasti kehittämään tapahtumiamme vastaamaan paremmin osallistujien tarpeita ja toiveita. Haluamme tarjota enemmän, jotta sinä saisit enemmän.

Toivottavasti sinulla on hetki aikaa vastata muutamaan kysymykseen ja siten auttaa omalta osaltasi frisbeegolfin kilpailutoiminnan kehittymistä entistäkin parempaan suuntaan.

Palautekyselyyn pääset täältä.

Kaikkien tähän kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kuukausittain yksi 25 euron lahjakortti NBDG:n verkkokauppaan. Voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä sähköpostitse events@nbdg.fi-osoitteesta.

Kysely on anonyymi eikä sitä voi yhdistää henkilöihin, ellet itse anna tietojasi esimerkiksi avoimissa vastauskentissä. Kiitos jo etukäteen palautteestasi!


Google-arvostelu

Huomasimme, että suurin osa yrityksemme Google-arvosteluista keskittyy frisbeegolfin välinemyyntiin, jonka lopetimme jo vuonna 2022. Nyt kaipaammekin palautetta tapahtumistamme.

Toivomme, että sinulla olisi hetki aikaa antaa meille Google-arvostelu. Toivomme erityisesti tapahtumiimme liittyvää sanallista palautetta, mutta olemme kiitollisia myös pelkästä tähtiarvostelusta.

Mitä paremmin saamme nostettua tapahtumiamme esiin, sitä paremmin myös uudet harrastajat löytävät lajin virallisiin kilpailuihin. Kun yhä useammasta harrastajasta tulee aktiivinen osallistuja, hänestä jää myös merkittävä jälki seuran jäsenyyden, kilpailulisenssin ja osallistumiskertojen mukaan. Näin voimme yhdessä tehdä lajista yhä näkyvämmän ja vaikuttavamman.

Pääset antamaan Google-arvostelun täältä.

Kiitos jo etukäteen arvostelustasi!


Nostoja tulevista tapahtumista

Olethan huomannut nämä tulevat tapahtumat:

10th annual Jussin Kisat (TYYNI pre-event)
Jussin Kisat järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa. Tämän tapahtuman ehdoton erikoisuus on tietenkin ajankohta eli juhannus. Vielä ehdit varmistamaan oman paikkasi. Ilmoittaudu mukaan täällä!

Jussin Parikisat - UDisc Doubles Sibbe
Juhannuksen juhlinta alkaa perinteiseen tapaan jo torstaina parikisojen merkeissä. Lisätiedot ja rekisteröityminen vain UDiscissä!

Tyyni One Rounds
Ilmoittautuminen Tyyni One Round -tapahtumiin on käynnissä!

Kaikki NBDG:n tulevat tapahtumat löydät osoitteesta: https://metrix.nbdg.fi/


Nähdään tulevissa tapahtumissa!

Sponsors

Powergrip
Natural Born Disc Golfer
Suomen frisbeegolfliitto

Share

What would you like to share?