Login
  • Comment: Työpaikkafrisbeegolfin SM-kisat järjestetään toista kertaa Heinolan Kippiksellä 22.–23.5.2027.

Työpaikkafrisbeegolfin SM 2027

Työpaikkojen väliset frisbeegolfin SM-kisat järjestetään toisen kerran Heinolan Kippiksellä 22.–23.5.2027.

Tämän tapahtuman tarkoituksena on ennen kaikkea hauskan pitäminen frisbeegolfin parissa, mutta nimensä mukaisesti tapahtumassa kilpaillaan myös SM-mitaleista omaa työpaikkaa edustaen.

Omaa työpaikkaa edustamaan ja Suomen mestaruutta tavoittelemaan pääsee kolmessa eri kilpailussa: yksilö-, pari- ja joukkuekisassa.

Parikisoissa on tarjolla neljä luokkaa. Viime vuodelta tuttujen harraste- ja kilpasarjojen lisäksi Suomen mestaruudesta pääsee nyt pelaamaan myös sekasarjassa (vähintään toinen parin jäsenistä on nainen) ja masters-sarjassa (vain yli 40-vuotiaille).

Myös joukkuekisoihin saadaan yksi luokka lisää. Harraste- ja kilpasarjojen lisäksi SM-mitaleita tavoitellaan yli 40-vuotiaiden masters-sarjassa.

Yksilökilpailuissa Suomen mestaruuksia on jaossa peräti viidessä eri luokassa: kilpa-, harraste- ja naisten sarjassa sekä yli 40- ja 50-vuotiaiden masters-sarjoissa.

Kaiken kaikkiaan haussa on siis 12 uutta Suomen mestaria, ja SM-mitaleja lähtee jakoon yhteensä jopa 75 kappaletta!

Tervetuloa mukaan!


Yleistiedot 

  • Työpaikkafrisbeegolfin SM 2027
  • 22.–23.5.2027
  • Heinola DiscGolfPark World (Kippis)
  • Kaikille avoin tapahtuma
    • Vaatimuksena on edustaa omaa työpaikkaa
    • Ei lisenssi- eikä jäsenyysvaatimuksia
  • Kolme eri kilpailua
  • Järjestäjä Natural Born Disc Golfer™ (NBDG)
  • Yhteistyössä mukana Lords of Disc Golf

Asiakaspalvelu

Tärkeät linkit


Alustava aikataulu

Lauantai 22.5.2027

Sunnuntai 23.5.2027


Kilpailumuodot

Parikilpailu

  • Yhden kierroksen parikilpailu
  • Neljä luokkaa
    • KILPASARJA - Kilpapelaajille ja kilpailuhenkisille harrastajille
    • HARRASTESARJA - Vähemmän harrastaneille ja aloitteleville harrastajille
    • MASTERIT 40+ - Yli 40-vuotiaille (vuonna 1986 ja aiemmin syntyneet)
    • SEKASARJA - Vähintään toinen pelaaja on nainen
  • Pelimuotona Paras heitto (Best shot / Best throw) 
  • Molemmat parin jäsenet edustavat samaa työpaikkaa
  • Katso tarkemmat tiedot parikilpailun aikataulusta, pelimuodosta ja säännöistä täältä

Joukkuekilpailu

  • Yhden kierroksen joukkuekilpailu 
  • Kolme luokkaa
    • KILPASARJA - Kilpapelaajille ja kilpailuhenkisille harrastajille
    • HARRASTESARJA - Vähemmän harrastaneille ja aloitteleville harrastajille
    • MASTERIT 40+ - Yli 40-vuotiaille (vuonna 1986 ja aiemmin syntyneet)
  • Pelimuotona Paras tulos vuoroheitoilla (Best Score Alternate Throw)
  • Kaikki joukkueen jäsenet (3–4 hlö) edustavat samaa työpaikkaa
  • Katso tarkemmat tiedot joukkuekilpailun aikataulusta, pelimuodosta ja säännöistä täältä

Yksilökilpailu

  • Kahden kierroksen yksilökilpailu
  • Viisi luokkaa
    • KILPASARJA - Kilpapelaajille ja kilpailuhenkisille harrastajille
    • HARRASTESARJA - Vähemmän harrastaneille ja aloitteleville harrastajille
    • NAISET - Oma luokka naispelaajille (naiset saavat osallistua myös kilpa- tai harrastesarjaan)
    • MASTERIT 40+ - Yli 40-vuotiaille (vuonna 1986 ja aiemmin syntyneet)
    • MASTERIT 50+ - Yli 50-vuotiaille (vuonna 1976 ja aiemmin syntyneet)
  • Katso tarkemmat tiedot yksilökilpailun aikataulusta ja säännöistä täältä

Ilmoittautuminen

Rajoitus ilmoittautumisehtoihin

31.12.2026 saakka yhdestä työpaikasta saa ilmoittautua vain:

  • Kaksi paria per sarja
  • Yksi joukkue per sarja
  • Neljä pelaajaa per sarja

Yksi työpaikka saa siis ilmoittaa joukkueen esimerkiksi sekä kilpa- että harrastesarjaan, mutta ei kahta joukkuetta harrastesarjaan.

Järjestäjällä on oikeus poistaa rajoituksen ylittävät ilmoittautumiset ilman erillistä varoitusta.

Ilmoittautumisehtojen rajoitus poistuu 1.1.2027 alkaen.

Rajoituksella järjestäjä haluaa antaa mahdollisimman monelle eri työpaikalle mahdollisuuden ilmoittautua mukaan.

Parikilpailu

Joukkuekilpailu

Yksilökilpailu


Osallistumismaksut

Parikilpailu

  • 40,00 €/pari + verkkokaupan palvelumaksu 3,50 € (sis. alv)

Joukkuekilpailu

  • 60,00 €/joukkue + verkkokaupan palvelumaksu 3,50 € (sis. alv)

Yksilökilpailu

NBDG:n verkkokaupassa maksutapoina toimivat kaikki yleisimmät verkkopankki- ja korttimaksutavat sekä useat suositut mobiilimaksutavat, kuten MobilePay, PayPal, Google Pay ja Apple Pay. Voit hyödyntää myös työsuhde-etusi maksamalla osallistumismaksun helposti Epassin tai Edenredin liikuntaeduilla. Huomioithan, että henkilökohtaisella liikuntaedulla voit maksaa osallistumismaksun vain itsellesi yksilökilpailuun.

Peruutukset ja osallistumismaksun palautus

Ilmoita peruutuksesta aina lähettämällä sähköposti kilpailun järjestäjille. Älä poista itseäsi kilpailusta omatoimisesti.

Osallistumismaksu palautetaan seuraavissa tapauksissa:

  • Peruutus tehdään annettujen ohjeiden mukaan viimeistään 30 päivää ennen kilpailun alkua.
  • Peruutus tehdään annettujen ohjeiden mukaan 15 päivää ennen kilpailun alkua ja paikka saadaan täytettyä jonosta tai muulla tavalla.

Kaikista palautuksista vähennetään 5 euron käsittelykulu.

Laskutus yrityksille

Mikäli työnantajasi haluaa maksaa työntekijöiden osallistumisen laskulla, olethan yhteydessä lähettämällä sähköposti kilpailun järjestäjille. Kaikkiin laskuihin lisätään 10 euron laskutuslisä.


Palkinnot ja pelaajapaketti

  • Kaikkien luokkien voittajat kruunataan Työpaikkafrisbeegolfin Suomen mestareiksi.
  • Luokittain kolme parasta palkitaan uniikein SM-mitalein.
  • Jokainen osallistuja saa pelaajapaketin – jos osallistut kaikkiin kolmeen kisaan, saat kolme eri tuotetta!
  • Oheiskilpailuissa ja/tai arvonnoissa on erilaisia tuotepalkintoja.

Tervetuloa nostamaan työyhteisösi henki uudelle tasolle ja haastamaan toiset työpaikat kamppailuun Suomen mestaruuksista!

Sponsors

Share

What would you like to share?