Login

Frisbeegolfin SM - Juniorit 2021

Tervetuloa Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden Ry järjestämiin Junioreiden SM-kilpailuihin Jyväskylään HiiskaDGn frisbeegolfradalle. Kisa valmistelut ovat jo kovasti käynnissä ja rata tulee olemaan loistavassa kunnossa kisapäivän koettaessa elokuun puolessa välissä. Radalta tulee varmasti löytymään monenlaista haastetta ja onnistumisen elämyksiä. Kisan TD:nä toimii seuran puheenjohtaja Sami Talvensola, joka on aktiivinen toimija Jyväskyläläisen frisbeegolfin kehittämisessä. Hän ei itse kilpaile, mutta löytyy kisakaudella usein toimimasta caddyna. ApuTDn tehtävää hoitavat seuran juniorivastaava Jouni Kallio, jonka rooli valtakunnallisessa juniorityössä on merkittävä. Hän on tehnyt valtavan työmäärän erilaisen juniorimateriaalin ja mallien luomisessa sekä Wille Mäkinen, joka toimii JyLissä merkittävänä taustavoimana harjoitteluolosuhteiden ja muiden toimien kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Jo pitkää toiminut Jyväskylän Liitokiekkoilijat on yli 200 juniorijäsenellään Suomen suurin frisbeegolfin junioriseura, joka on vahvasti mukana valtakunnallisen junioritoiminnan kehittämisessä. Toiminnan pääpaino on tällä hetkellä lapsille ja nuorille suunnatuissa tapahtumissa ja viikottaisessa ohjatussa harjoittelutoiminnassa onkin mukana reilusti yli 100 harrastajaa. JyListä onkin noussut useita harrastajille tuttuja nimiä niin kotimaisen, kuin kansainvälisen frisbeegolfin kentälle ja uusia lupaavia nuoria tulee koko ajan. Junioritoiminnan lisäksi kesällä pyörivät JyLin järjestämät viikkokisat kaksi kertaa viikossa ja seura tekee Jyväskylän kaupungin kanssa voimakasta yhteistyötä ratojen ja olosuhteiden kehittämiseksi. Talvi aikaan harjoitusvuoroja järjestetään niin junioreille, kuin aikuisille.


Yleistiedot

  • 13.-14.8.2022
  • Järjestäjä Jyväskylän Liitokiekkoilijat Ry
    • TD Sami Talvensola, 044 5829386, puheenjohtaja@jyli.fi
    • ApuTD Wille Mäkinen
    • ApuTD Jouni Kallio
  • Pelataan kahdessa lohkossa.
    • Lohko A MJ18
    • Lohko B FJ18, MJ15 ja FJ15
  • Pelataan 3x18 väylää, 2 kierrosta lauantaina ja 1 kierros sunnuntaina
  • Kisaan osallistuminen vaatii Suomen kansalaisuuden lisäksi SFL:n pelaajalisenssin ja koko kilpailun ajan voimassa olevan sääntökokeen.
  • Nelinkertainen tuloskirjanpito. Metrix, PDGA score ja paperi. Metrix on virallinen ja allekirjoitetaan kierroksen jälkeen.
  • Kilpailun virallisena tiedotuskanavana toimii Metrix -kisasivu.

Pelattavat luokat

  • FJ15, FJ18, MJ15 ja MJ18  (MJ18/FJ18-luokat pelataan ikärajoitettuina MPO/FPO-luokkina, jolloin pelaajalla voi olla amatööristatus tai pro-status. MJ15 / FJ15-luokissa pelaajalla täytyy olla amatööristatus)
  • Paikat täytetään liiton erillisissä karsintakilpailuissa menestymisen perusteella

Osallistumismaksu

  • 10€
  • Osallistumismaksu maksetaan kisapaikan varmistumisen jälkeen Jyväskylän Liitokiekkoilijat Ry:lle Mobilepaylla 84431 tai tilille FI74 8146 9710 1036 55. Maksun tulee näkyä tilillä 8.8.2022 klo 12 mennessä.
  • Viestiin oma nimi ja LUOKKA

Ilmoittautuminen

  • Karsintakilpailusta paikan saanut:
    • Ilmoittaudu kisaan normaalisti Metrixin kautta.Ilmoittautumisen jälkeen järjestäjät tarkistavat osallistumisoikeutesi.
    • Kisapaikan karsintakilpailusta saaneiden on ilmoittauduttava mukaan kilpailuun 7.8.2022 klo 21.00 mennessä.

 

Karsintakilpailut

30.4. Ähtäri, Tuomarniemen frisbeegolfrata. Ähtärin Urheilijat ry

14.-15.5. Karkkila, Karkkilan frisbeegolfrata. Karkkilan frisbeegolf Ry

21.-22.5. Riihimäki, Riutta DGP. Riihimäen Frisbeegolf ry

28.5. Kankaanpää, Viidentienristeys. Tomoottajat.                                              

9.7. Oulu, Hiironen DGP. Oulun frisbeeseura ry

16.-17.7. Heinola, Kippasuo Pro & Kippasuo AM. Lords of DiscGolf ry

 

Aikataulu

Mahdollisista muutoksista tiedotetaan uutisissa.

Perjantai 12.8.2022.
Rata varattu kilpailijoiden vapaaseen harjoitteluun.
 

Lauantai 13.8.2022 Kilpailupäivä 1

7.00 - 7.30 Lohko A ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto

7.30 - 7.45 Pelaajakokous

8.00 – 10.30 Lohko A 1. kierros

9.00 - 10.00 Lohko B ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto

10.00 - 10-15 Lohko B ilmoittautuminen ja tuloskortin nouto

10.30 11:00 – 13.00 14:00 Lohko B 1. Kierros

13.00 14:00 - 15.30 17:00 Lohko A 2. Kierros

15.30 17:00 - 18.00 20:00 Lohko B 2. Kierros


Sunnuntai 14.8.2022 kilpailupäivä 2
Golflähdöt 15 minuutin välein alkaen klo 9:00.
Lähtöjärjestys MJ15, FJ15, FPO, MPO
Ilmoittautuminen kilpailukeskuksella vähintään 15 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa.  
Sunnuntain ryhmät ja lähtöajat julkaistaan lauantaina 13.8., kun kaikki tulokset ovat selvillä. Tarkasta oma lähtöaikasi vielä kilpailupäivän aamuna.

Palkintojenjaot luokkakohtaisesti kierrosten loputtua heti tulosten tarkistamisten ja mahdollisten ratkaisupelien jälkeen.

 

Palkinnot

  • Kaikissa luokissa muistopalkinto sijoille 1-3.
  • Tarvittaessa voitto ratkaistaan myöhemmin ilmoitettavilla väylillä

Rata

  • Ratana toimii HiiskaDGn frisbeegolfrata.

Sponsors

Share

What would you like to share?